Mm. näistä olen kirjoittanut:

tiistai 29. toukokuuta 2012

Saippuakuppeja askartelumassasta!

 Meillä oli paljon ylijäämiä askartelumassoista ja päätimme tuon meidän 7-vuotiaan tytön, Mimosan kanssa kokeilla tehdä niistä saippuakippoja, koska niitä ei meidän taloudesta entuudestaan löytynyt eikä uuden uutukaisia ihania käsintehtyjä saippuoita voi jättää lillumaan mihin tahansa. Oli kova homma lämmittää ja notkistaa näin isot määrät massaa projektia varten. Tässä kaksi ensimmäistä kokeilua. Isompi minun tekemä ja pienempi, josta näkyy pohjaratkaisu on Mimosan työ. Ensin kaulitaan massasta levy. Näissä ekoissa emme muotoilleet sen kummemin vaan jätimme ne tuollaisiksi lätyiksi. Sitten tehdään pohjareijät. Me painoimme ne mehupillillä. Tämän jälkeen painetaan taustapuolelle nuo pallukan muotoiset osat. Sitten etsitään sopivan kokoinen kuppi tai kulho, jonka päälle tekele laitetaan, jotta saadaan tuo kaareva kippomainen muoto. Sitten kovetetaan uunissa. Eri uunikovetteisilla massoilla voi olla erilaiset kovetuslämmöt ja -ajat, joten hyvä katsoa paketista massakohtainen ohje. Minulla on käytössä Fimo Softin massoja. Muita merkkejä on esim. Cernit ja Premo. Kippo otetaan uunista vielä kuumana ja on siis hyvä käyttää uunikintaita. Kipon ei anneta jäähtyä uuniin, koska kuumana massa on vielä hieman pehmeää ja muotoiltavaa, jotta saat sen painettua alustaan jolloin varmistat että pohjapallukat ovat suorassa ettei kippo keiku käytössä.

 Tässä on toisenlainen malli. Tähän ei tarvitse erikseen kulhoa jonka päällä se kovetetaan, sillä nuo kahdeksan pallukkaa alapuolella antavat kipolle muodon. Pintakuvio on, uskokaa tai älkää painettu pitsipöksyillä! Mitäs muutakaan käyttö niillä olisi tälle mökkihöperölle!? ;D Marmorimainen kuvio tulee yksinkertaisesti siitä etten ole sekoittanut erivärisiä massanrippeitä kokonaan sekaisin. Tämä meni äidille, joka tykästyi designeen.
Tässä mallissa on sama idea kuin ensimmäisessäkin, mutta muoto on pizzaleikkurilla leikattu pientä kulhoa apuna käyttäen. Samainen kulho toimi myös muottina kovetetaessa, mutta hyvä muistaa ettei paina levyä kulhossa yhtään syvemmälle kuin on tarpeen etteivät pohjapallukat vahingoita ja ettei massa juutu kulhoon kiinni. Miksi sitten pallot pohjaan? Pohjapallukat auttavat veden vapaata virtausta reikien kautta, jottei saippua jää lillumaan veteen. Toivottavasti näistä ideoista on joskus jollekin iloa. Saa vapaasti kopioida ja muunnella ideaa. Massaa kannattaa varata kippoa varten ainakin pari pakettia. Hommaa voi olla vaikea saada onnistumaan jos kaulittava levy on liian ohut.

Mimosa on tuottelias ja luova tyttö. Hän ehti jo tehdä pari muutakin hienoa saippuakippoja, mutta niistä ei ole kuva koska ne ovat jo menneet eteenpäin mummolle ja mummille.

3 kommenttia:

  1. Minkälaista tuo massa oikeen on materiaaliltaan - siis kypsänä? Onko se jotain saven tapaista tai muovista tai...? Saippuatouhu vie kyllä mennessään. Mie kävin kans viime talven keramiikkapajalla ja sieltä valmistu kans yks jos toinenkin saippuakuppi (yks pallojalkainen kans miullaki!).

    VastaaPoista
  2. Jenni, uunikovetteiset polymeerimassat muistuttavat kovaa muovia, mutta niitä on paljon erilaisia. Eri tekniikoilla niistä saa vaikka minkä materiaalin näköistä, vaikkapa puun tai kiven. Noissa Fimon massoissakin on pimeässä hohtavaa, metallinhohtoista, kimaltavaa, läpikuultavaa ja perusvärejä. Tuttuni Pörrö Sahlsberg omistaa kaupan, josta niitä saa ostaa ja hän on myös ihan guru Suomessa mitä tulee noihin askartelumassoihin. Tässä osoite: http://www.askartelumassat.com/

    VastaaPoista
  3. Pitääkin käyä kurkkaamassa, jos täs kesän aikana iskee taas innostus tehä saippuakippoja :) .

    VastaaPoista

tee minut iloiseksi ja möläytä kommentti!